Kakaramaista touhua

Perjantaina sanoin kollegalle heti aamulla: tykkään metsässä juoksemisesta, koska se täyttää minut lapsellisella ilolla. Iltapäivällä valmistauduin irtoamaan töistä ja kerroin odottavani viikonloppua vähän kuin lasten kesäleiriä.

Lapsi. Lapsellisuus. Lapsellinen ilo. Infantiili fiilis.

Sunnuntai-iltana viikonlopun kohkaaminen oli takana. Olin seikkaillut, purjehtinut, saunonut, uinut kilometrin avovedessä seurueessa, joka pysähteli kareille joogaamaan. Olin kutsunut itsäni manaatiksi, miettinyt hännällisiä juoksutrikoita, muumityyliin, tehnyt valokuvatehtäviä ja syönyt karkkia. Lopulta seisoin toppahousuissa, reppu selässä ja pipo vinossa Leppävaaran asemalla ja tunsin yhä oloni lapsekkaaksi. Mietin, kuinka tärkeää se on minulle ja miksi.

En liiku laihtuakseni. En liiku voittaakseni. En liiku kansanterveyden hyväksi. Liikun, koska liikkuessani saan nauraa. En tiedä, koska olet itse viimeksi tehnyt kuperkeikkoja tai heittänyt kärrynpyöriä, mutta suosittelen kokeilemaan. Pyöriminen täyttää ihmisen ilolla.

Olemme puhuneet kaverien kanssa paljon viisaitakin ja puhaltaneet toistemme haavoihin. Olemme paijanneet väsyneitä ja innostaneet epäröiviä. Mutta ennen kaikkea olemme nauraneet. Olemme ensin uineet tai juosseet, sitten hihittäneet, kikattaneet, höpöttäneet ja vitsailleet itsemme hilpeiksi.

Perjantai-iltana kokoonnuimme yhden ystävän mökkiin X-kaadon kisapaikan kylkeen. Puoleen yöhän asti päällystimme karttoja ja puhuimme levottomia. Ensimmäinen lähtö oli viideltä ja oma lähtöni kuudelta. Siitä eteenpäin, seuraavat lähes neljä tuntia, sain kisaparini kanssa kiitää, pistää menemään, hyppiä, laukata ja viipottaa metsässä, poluilla, tienposkessa ja metsälammilla Luukissa. Tää on mun juttu, mietin koko ajan. Kuljimme pyörällä (n. 20 km), juosten (n. 8 km), kävellen ja kajakilla (4 km). Rakastan tätä touhua, kelasin useamman kerran.

Liikunta varmasti vapauttaa endorfiineja, ja kohti sitä. Mutta aina puhutaan vain liikunnan vaikutuksista ja tavoitteista, harvemmin siitä, että liikkuminen itsessään on ilo ja nautinto. Se on kuin hyvä kirja, tajunnan räjäyttävä leffa tai kannustava palaute. Liikkuminen ei ole aina tuskaa ja ponnistelua – voitettu sankariteko. Liikunta voi olla leppeää kuin kesäpäivä, elähdyttävää kuin syysmyrsky tai herättelevää kuin ensimmäinen kirkas pakkasaamu.

Valitse omasi.

Itselleni liikunta on leikkiä. Se on mahdollisuus heittäytyä lapseksi. Päästää hetkeksi irti aikuisten oikeista rooleista ja tehdä kaikkea kivaa kuin viimeistä päivää. Olen valinnut omani. Ilon kautta. Hiki valuu joka tapauksessa.

Team Vierivät Sammalet (naisten kilpasarjan 2.) keskellään yksi Onnellinen Manaatti, joka ei saanut tulosta unohdettuaan purkaa emitin. Kiinnittäkää huomioita vasemmanpuoleisen sammalen asiallisiin tuntosarviin.