Ota suunta kohti Venloja

Koska tänään on viimeinen lomapäiväni. Koska istun sängyssä mustikkasmoothieta rinnuksilla untuvapeiton alla. Koska on kevät. Koska en jaksa purkaa rinkkaa. Koska tekee mieli karkkia, enkä viitsi mennä kauppaan. Koska Päivi ja Terho kirjoittivat vinkkilistan suunnistamisesta juoksijoille. Koska Venla-joukkuetta kootaan jo.

Nyt on juuri oikea hetki kirjoittaa suunnistamisesta.

Suunnistaminen on minulle vähän kuin se tosi hyvä kaveri, jonka kanssa tapaamme harvoin, mutta tavatessamme tuntuu, kuin emme olisi koskaan olleet erossa. Tulemme eri maailmoista. Meillä ei ole mitään yhteistä, muuta kuin että viihdymme yhdessä. Kinaamme, sitten olemme kuin paita ja peffa ja sitten taas omissa touhuissamme. Emme ymmärrä toisiamme, mutta meillä on aina hauskaa.

Minun ei pitänyt k o s k a a n suunnistaa, mutta kun tämä kevät 2017 on vasta aluillaan, olen jo tilaamassa puskissa rymyämiseen sopivia silmälaseja ja iltarastit ovat työkalenterissa.

Venloja, mutaa ja voittamisen viettelyksiä

Viimekesän huippuhetkiä oli kesäkuinen Lappee-Jukola, johon lähdimme suunnistamaan Venloja noviisijoukkueella. Kirjoitin jo talviretkeilijän päiväkirjassa, miten syvälle ihmisen tunnemuistoihin kaikki ensimmäiset ikinä-evö-kokemukset menevät. 2016 Venla-viesti ei ollut poikkeus. Voin vieläkin nähdä maistaa ja kuulla Jukola-viikonlopun vähän vimpsahtaneena, mutta hyväntuulisena elokuvana mielessäni.

Lähdimme oudoissa, mutta hilpeissä tunnelmissa matkaan aikaisin aamulla. Inka nukkui silmälaput silmillään päikkäreitä takapenkillä huonosti nukutun yön jäljiltä. Minä ja Sanna hihittelimme hermostuneina etupenkillä. Tiina taisi tulla omalla kyydillä. ”Huumori on defenssi”, Sanna totesi, kun Lappeenranta alkoi häämöttää ja vitsit huononivat. Kannattaa suunnistaa psykologin joukkueessa.

Meitä jännitti. Meitä jännitti tolkuttomasti. Sen näkee ilmeistä, kun katsoo kuvia.

Kohta lähdetään. #jännittää #venlat #jukola #kohtalähtö

A post shared by Onnellisen Tädin Treeni (@onnellinentati) on

Saimme telttakylän pystyyn kovassa tuulessa. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä piti tehdä ja mihin mennä. Pakkasin johonkin nyssäkkään sekalaisen kasan vaatteita ja lähdin joukon mukana telttakylästä kisakylään.

Venloissa ja Jukolassa jokaisen juoksijan on onnistuttava. Jos yksikin rastileima puuttuu, koko joukkueen suoritus mitätöidään. Pyytelimme ja annoimme etukäteen vuolaasti anteeksi kaikki mahdolliset suunnistusmokamme. Sovimme, että pääasia oli vetää täysiä.

Ennen lähtöä haimme meidät kisaan ilmoittaneiden Vierivien Sammalten johdolla kisanumerot ja muun materiaalin. Saimme loputtomia ohjeita, miten suunnistuskarsinassa käyttäydytään. Mistä kuljetaan, missä emitit nollataan ja mitä pitää tehdä vuoron vaihdossa. En muista yhtäkään ohjetta.

Minä olin avaamassa eli juoksin ensimmäisen viestiosuuden.

Sillä sekunnilla, kun Jukola pyörähti käyntiin alkoi sataa. Satoi ja satoi. Kaikki mikä oli nurmea tai hiekkaa, muuttui mudaksi. Satoi vuorokauden, siihen asti, että Jukolan viimeisetkin ankkurit olivat maalissa. Mutaa oli nilkkoihin asti, kun lähdimme kotiin.

onnellinen-tati-jukola-2016

Siellä sitten seisoin viivalla sateessa yli tuhannen muun naisen kanssa tietämättä mihin olin tarkalleen ryhtynyt. Sanoinko jo, että jännitti.

Suunnistus meni, kuten aina minun taidoillani. Olin vuorotellen kartalla ja hukassa. Koska en juossut, olin tietenkin tolkuttoman hidas. Tein minulle tyypillisiä riskireittivalintoja, joihin kuuluu aina puskia sekä kiipeilyä lähes pystysuorilla kallioseinillä ja persmäkeä soramäissä.

Mutta. Löysin kaikki rastit. Kartta pysyi oikein päin kädessä ja käytin kompassia. Check.

Maalialueella kaverit seurasivat väliaikojani selaten kaatosateessa kännyköitään. Viimeiset kilometrit juoksin, vaikka ei ole tapana. Olin avaajista viimeisten joukossa ja metsässä oli jo mukavat urat perille tullessani. Kuulin kaikkien tuttujen hurraavan, kun juoksin stadionin suoralle ja päästin seuraavan juoksijan matkaan.

En ole koskaan kokenut vastaaavaa voittajafiilistä, mitä koin päästyäni maalialueelle. Voin vieläkin tuntea hullun voitonriemun, jonka koin tehtyäni jotain, mistä en aidosti uskonut selviäväni. Parasta oli jakaa tämä huikea tunne Venla-joukkueemme Inkan, Sannan ja Tiinan kanssa.


Suosittelen suunnistamista kaikille. Olen oppinut iltarasteilla, että suunnistaa voi kukin omalla tavallaan: käydä leppoisasti koulusuunnistuspohjalta Paloheinässä iltakävelyllä muutaman rastin tai juosta päätäpahkaa kymmenen kilometriä jalat tuskin maata koskettaen.

Iltarastit pääkaupunkiseudulla: 

http://helsinginsuunnistajat.fi/iltarastikalenteri/

http://www.espoonakilles.fi/er.php

Ja Joensuu-Jukola 2017:

http://www.jukola.com/2017/

Ps. Venla-joukkueemme täydentyi 4. jäsenellä tätä blogia kirjoittaessa!

Mainokset

3 thoughts on “Ota suunta kohti Venloja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s