Eräopasopiskelu alkoi villahousuista

Mietin aina välillä, missä hetkissä muutos tapahtuu. Missä on taika, joka tönäisee elämässä eteenpäin aivan uuteen suuntaan? Päässäni on Hannu ja Kerttu, jotka ovat pudotelleet maahan leivänmuruja ja yrittävät seurata jälkiään takaisin.

Linnut eivät ole onneksi vieneet kaikkia muutoksen reittimerkkejä, koska yksi aamu herään teltasta sateen rapistessa kattoon. Tajuan, että muutoksen dominonappulat alkoivat kaatua Hakanimen hallin yläkerrassa viime marraskuussa, kun ostin itselleni talvipurjehdusta varten villahousut. Oikein paksut ja pitkälahkeiset Muhoksen villan villahousut! Hyvä-huono-homma on, että sen lisäksi että olen todella huono laskemaan, olen hetken lapsi. Muistan ajatelleeni, että housut olivat sen verran tyyriit, että täytyyhän näille saada lisää käyttöä; ilmoittaudunpa Partioaitan 365-Klubin talvivaellukselle. Tulipa todella halvaksi se reissu, näistä muista nyt puhumattakaan. Kohtuullisen kalliit ja kohtalokkaat villahousut.

Hakaniemen hallin yläkerrassa elämäni sanoi ”Olipa kerran…”.

vigu-lemmenjoki
Oli aika, kun silitin housihin prässejä. Ennen vaellukselle lähtöä vahasin housuni. Ajat muuttuvat.

Tarinassa on ollut joitain käänteitä, mutta se on edennyt vääjäämättä tilanteeseen, missä löysin itseni hihittelemässä elämän ihmeellisyyttä ja absurdiutta: seisoin leirissä Lemmenjoen kansallispuistossa, Palsavaaran koillispuolella olevan kirkkaan lammen rannalla. Tungin paitani sisään kahta paria märkiä villasukkia.

Sitten marraskuun 2016 minusta on tullut Axxellin Vildmarksguide -linjan eräopasopiskelija. Opiskelen työ ohessa ruotsiksi, valmistuakseni 2,5 vuoden päästä erä- ja luonto-oppaaksi. Koulua käydään metsässä, merellä ja tunturissa. Ensimmäinen kurssiviikko on viiden päivän vaellus, joka heitti yhteen 20 eri-ikäistä, eri ammateista ja maailmoista tulevaa ihmistä, joiden kanssa päädyin kuivattelemaan sukkia Lemmenjoen kansallispuistoon.

vigu-lemmenjoki3
Hankin ennen vaellusta todella jykevät vaelluskengät. En halunnut palella märissä sukissa. Kahlasin kengissä suossa ja purojen yli, eikä vesi mennyt sisään. Mutta viimeisen päivän sateisissa metsissä kahlatessa ne vettyivät vähitellen läpi. Jalat pysyivät kuitenkin lämpiminä.

Allt är helt okej

En vielä tarkalleen tiedä, mitä on edessä, mutta odotan sitä ovi auki, nenä ikkunalasissa ja kuuntelen alkaisiko hiekka rapista, kun tulevaisuus askeltaa pihalla viedäkseen elämääni uuteen suuntaan. Axxellin kurssisuunnitelma on täynnä herkkuja toisensa perään: pitkiä tunturivaelluksia, melontaa merellä ja koskissa, randoilua, hiihtoa, tunturivaellusta ja retkiluistelua. Kaikkeen ei ole intohimoa, mutta ajattelin silti vetää hyvällä opiskelurutiineilla kasvi-, sieni- ja eläinkurssit.

Fyysisessä mielessä opintojen aloitus oli helppo. Varsinainen vaellus kesti viisi päivää. Liikuimme helpohkossa maastossa noin 10 km päivässä. Satoi, oli sumuista ja kosteaa, mutta aika lämmintä. Ensimmäisenä kahtena päivänä rinkka painoin n. 25 kiloa. Mutta koska reilu 5 kiloa oli käytännössä telttakuntamme ruokaa, paino väheni nopeasti ja pari viimeistä päivää olivat letkeää tallustelua metsässä kevyt reppu selässä.

vigu-lemmenjoki7
Rinkat punnittiin ennen lähtöä. Kuva: Terhi Jaakkola

Emotionaalisesti ensimmäiset päivät olivat vähän hampaan puremista. Uudet ihmiset ujostuttivat. Ruotsinkieli juuttui leukaperiin. Bussissa kuulin, mitä kaikkea kursseilla oli vielä edessä ja mietin, että selviänkö merimelonnan erikoistumisen lopetuskurssista Walesin vuorovesissä… tai ylipäätään missään mistään.

Nyt olen jo kotona ja lykkään rinkan purkamista. Yhteen ja kahteen kappaleeseen ei voi kirjata, mitä opin ja koin. Kuvat eivät kerro montaakaan sanaa, koska vaikka otin kyllä kameran mukaan, en ottanut siihen akkua. Kännykkä toimi ensimmäiset kolme päivää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kolmantena vaelluspäivänä ei ollut yhteistä ohjelmaa. Nousimme pienessä ryhmässä läheisille tuntureille. Kuva: Terhi Jaakkola

Mutta jos elämys ja oppiminen pitää tiivistää yhteen hetkeen, se oli juuri se hetki kun nauroin yksinäni metsän reunassa kaksi paria märkiä sukkia merinokerrosten välissä. Takana oli pitkähkö, ei-ihan-kartalla-pysynyt, suunnistuspäivä. Masussa tuhtia hiilihydraattimättöä. Nuotio paloi. Riukuvessan – dassenin – designin arvosana oli 7/7, koska riulle kuului puron ääni. Puhelin oli simahtanut. Kohta leikittäisiin taas ruotsiksi järjettömiä seuraleikkejä.

Olin metsässä. Oli helpottavan hyvä olla.

Voimavirtaa 24/7

Viikon aikana mietin paljon energiaa, sen jakamista, käyttämistä ja säästämistä. Energialla tarkoitan sekä fyysistä vireystilaa että emotionaalista joustavuutta ja kestävyyttä. Vaelluksella ollaan ulkona 24/7, isossa tai pienessä joukossa, mutta harvoin yksin. Oman päänsä sisällä on kuitenkin yksin, jos tuntuu, että joku asia ei toimi. Energiaa ja eetosta täytyy riittää omaan ja yhteiseen käyttöön pitkäksi aikaa.

  • Olen iloinen, että on tullut tehtyä paljon kestävyystreeniä. Ensimmäisen parin päivän viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta rämpiminen metsässä ja soilla oli helppoa.
  • Olen iloinen, että menin kipeän polveni kanssa kesällä fysioterapeutille ja jaksoin hinkata yhden jalan kyykkyjäni. Kehonhuolto auttoi, eikä polvea särkenyt vaelluksella. Kipu ei kuluttanut energiaani.
  • Olen iloinen, että villahousut ostettuani olen ostanut lähes kaikilla liikenevillä rahoillani lisää retkeilykamaa ja -vaatetta. Lopun tarpeellisen lainasin. Varusteet olivat riittävät näihin olosuhteisiin. Paleleminen on todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Itse säästin energiaa pysymällä kuivana ja lämpimänä 90 % ajasta.
  • Olen iloinen, että otin mukaan kaksi makuupussia ja -alustaa. Hätävarjelun liiotteluni tuloksena nukuin todella hyvin, pitkiä ja katkeamattomia yöunia joka yö.
  • Olen iloinen, että tankkaaminen onnistui. Koulu oli järjestenyt ruokavaliooni sopivat murkinat ja itselläni oli lisäksi omia eväitä mukana. Syömisessä menin vähän ”överit on parempi kuin vajarit” -linjalla. Pari kiloa tuli varmaan viikon aikana lisää. Mutta ehkä mieluummin niin, kuin että olisi sniiduillut syömisessä ja ollut kiukkuinen ja heikko. Ensi kerralla syön kyllä vähän kevyemmin. Aamupuuron voi syödä varmaan ilman kermaakin.
  • Olen iloinen, että ryhmäämme sattui niin villi kirjo ihmisiä erilaisine näkemyksineen, kielineen ja taustoineen. Olen iloinen, että pakkaa sekotettiin koko matkan ajan ja sain jakaa energiaa koko ryhmän kanssa. Opin valtavasti. Perjantaina ei enää ujostuttanut. Trangia-ruotsikin alkoi tulla suusta ulos, mutta kyökkiruotsiin on vielä matkaa.

Näin voi käydä, kun ostaa villahousut.

vigu-lemmenjoki4

Voit seurata eräopasopiskeluitani instassa: @Onnellinentati häsällä #Alltärheltokej

Lue myös Endorfiininmetsästäjä-Terhin blogi ensimmäiseltä vaellukseltamme. ”Erä-. ja luonto-opaskoulutus: Ensimmäiset askeleeni”.

 

Mainokset

One thought on “Eräopasopiskelu alkoi villahousuista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s